My next album.
Matti Hagelberg doesn’t recognize me.
Kannen teki Otto Sinisalo | Cover by Otto Sinisalo.
We’ve been introduced, in Angoulême if I remember right | But it was many years ago. | But it was somehow very difficult situation. | I didnt’ have anything to say. | And now if I see him somewhere, I don’t know if I should say hi… | …’Couse I don’t know if he remembers me.
And I’m not always sure eather. I don’t know if he’s he. | Becouse I don’t really recognize him. | And then I end up smiling this stupid smile and run away. | It would be nice to know him. | Or atleast to know if I can say hi to him. I’ve heard he’s a nice guy.
Matti Hagelberg at the Comics Centre | Once I saw him at the Centre. | At least I think it was him. | He was sitting in the shop and was reading some comics. | He looked at me, but didn’t say anything. | And then I just went to the back room and started working.
HAHAHAHAHAA!!!
Hehee! :D Hienoa kansi, nerokas tarina. Tuli vähän Jukka Tilus mieleen. Harmi että julkasit tämän täällä blogissa, muuten olisin kelpuuttanut tämän Lahti Comicsiin.
Hahaa! Repesin ihan täysin. :D
BTW: Mulla on muuten ihan sama ongelma.
Ha ha ha ha ha!
No voi jumalauta jos annat tän HAPPY HORSELLE! Mäkään en sitten enää moikkais sua.
”Ville Ranta ei puhu minulle”.
Happy horse on ihan Oton oma keksintö, tuskin tää mihinkään oikeesti tulee. Vaikka materiaalia kyllä ois…
Sweet Jeesus! Voiko Zum Teufel myös yhtyä tarjouskilpailuun?
Ai onks tässä joku tarjouskilpailu menossa? Hämmentävää.
haha, oli ehkä parasta ikinä :D kiitos :D
Mulla oli joskus sama ongelma Ville Hännisen kanssa (hei vaan Ville -ei se kyllä varmaan nytkään muista).
HAHAHAHAHAA!!
Virpi kuka? Ei me miehet ketään tunnisteta.
Matin kanssa riittää kun havaitsee ja sitten katsoo toisaalle. Näin olemme muistaakseni toimineet monesti jo vuosia ja mielestäni välimme ovat hyvät, lämpimät ja toimivat.
Tällaisissa tapauksissa kuuluu katsoa silmiin ja hymyillä, ehkä vähän vielä hiljaisesti nyökätä osoittaakseen että tilanne on rekisteröity. Näin voi tehdä nimittäin sekä tutuille että tuntemattomille. Ratkaistu!
No eikä todellakaan oo ratkaistu. Mitä sitten kun on hymyilty ja kateltu silmiin jo kakskytä kertaa ja istuttu siellä sun täällä eikä NIMESTÄ oo edelleenkään hajuakaan?
Mut joo, yleisesti ottaen tuo on hyvä ratkaisu. Oon yrittänyt opetella moikkaamaan kaikille, jotka moikkaa. Tosin eilen TaiKin jonossa oli nolohko tilanne, kun joku jätkä moikkasi mua ja moikkasin takaisin – kunnes ilmeni, että moikkasikin takana olevaa ja ettemme tunne mistään. No tulipahan hymyiltyä.
Tää on parhautta! :))